Syöksylaskijoita kaikki tyynni.
Potilas selvästi alavireinen, vähäeleinen, niukasti katsekontaktissa. puhetta tuottaa runsaasti. Toivoton ja näköalaton, ei itsetuhoaikeita.
Tänään käytiin mittailemassa, mahtuisiko neljäs sänky tähän huoneeseen, joka on alunperin tarkoitettu kahdelle. Tulijoita siis on. Aloin miettiä omaa tilannettani, tarvitsenko minä sairaalahoitoa. Olen asunnoton ja teen surutyötä, siinä syyt. Lääkärikin sanoi sivulauseessa, että asunnottomuus ei ole peruste psykiatriseen hoitoon.
Välillä ajattelen että pitäisi vain riuhtaista itsensä ylös, antaa potku perseelle ja olla onnellinen siitä mitä on. Päättäisi että nyt loppuu tämä rypeminen. Se ei vaan onnistu väkisin.
Kuvittele itsesi seisomassa korkealla vuoren rinteessä. Tulee rankkasade ja maa allasi lähtee liikkeelle. Aluksi ohutta mutavelliä valuu pitkin rinnettä ja yrität liukastella ylöspäin. Sade yltyy ja muta sakenee, väkisin lähdet valumaan alas. Vyöry vie mukanaan kaiken, aluskasvillisuuden, kivet, puut. Sade on niin rankka ettet näe mihin mutavyöry sinua vie, et mitenkään pysty arvioimaan kuinka pitkä matka on pohjalle. Ei ole mitään mihin takertua.
Hetkeksi vauhti saattaa hidastua, jopa pysähtyä kokonaan. Juuri kun luulet että pohja on saavutettu, matka jatkuu syvemmälle, niin syvälle että pelkäät tukehtuvasi. Mitä siellä pohjalla odottaa?
Tervehdys toveri. Elä helvetissä ala kelailemaan, että viet jonkun paikan sieltä. Sekasin menee vaan enemmän päänuppi. Hoidata siellä itseäsi kuntoon nyt ihan rauhassa. Kyllä ne sinut sieltä pois ajavat, kun aika on sille kypsä. Näe se mesta mahdollisuutena. Et sinä sinne turhaan ole mennyt.
VastaaPoistaKummallista on tässä elämässä, että asioilla, niin hyvillä kuin pahoilla, on taipumus kasaantua. Ehkäpä Murphyn laki pitää paikkansa....Tunnistan hyvin ajatuksiasi, vaikka jokaisen kokemukset ovat erilaisia. Itse en ole ollut masentunut kuin kelan papereissa, että sain sairaslomaa:(.Oman lapsen kuolema ei näet ole sairausloman syy, mutta silti olin ja olen osittain toimintakyvytön.....Mutta eronkaan aiheuttamaa surua ei pitäisi väheksyä. Se on kuolema, jossa fyysisesti molemmat jää henkiin, mutta prosessi on ihan sama kuin kuoleman kohdalla. Siihen kuuluu vihaa, katkeruutta , surua, ties mitä. Sellaisia asioita, joita ei ole tiennyt olevankaan omassa päässä. Fraasi, jonka olen monesti kuullut, on että aika auttaa! Joo, ehkäpä, se muuttaa ja haalistaa, muttei vie varsinaista surua pois. Mutta, sen kanssa pystyy elämään! Aikaa tarvitaan asioiden käsittelemiseen jaselvittämiseen, itselle! Miksi näin kävi ja miksi en kelpaa tai miksi toinen ei ollut sellainen kuin halusin. Toista ei voi muutta, mutta itseään voi. Toivottavasti en masenna sinua lisää näillä vuodatuksilla. Yritän vain jotenkin, siis sekavasti sanoa, että toivoa on aina. Ole utelias ja katso rauhallisesti, mitä elämä tuo tullessan. Äläkä ota kuuleviin korviisi vihjailuja, että joku muu tarvitsisi paikkasi siellä emnemmän. Sinä tarvitset sitä nyt! Itse olen saanut paljon apua myös vertaisryhmistä....ehkäpä myöhemmin se voisi auttaa sinuakin. :)
VastaaPoistaAurorasta lähtee nyt miljoona miljoona henkistä ruusua teille. Jalmarille vielä henkinen tuoppi. Nyt moni kulunut fraasi kuulostaa lohduttavalta. Mä tiedän Eija että sun sanat tulee sydämestä ja kokemuspohjalta, eikä siitä voi masentua, päinvastoin. Ei tässä enää sanoilla voi masentaa. Tiedän että joku varmasti ylenkatsoo tällaista tilitystä, mutta annanpa nyt mennä. Ei mulla ole mitään menetettävää. Sain yhden myöhäispuberteettista naisnäkökulmaa tihkuvan kommentin miehen heikkouksista, mutta jokainen näkee asiat pikkusen eri vinkkelistä.
VastaaPoista