Sunnuntai 23. 1. 2011
Auroran sairaala
Lääkityksestä ja aikamatkailusta

En tiedä miten suhtautua tähän paikkaan; onko tämä sairaala, vankila vai joku hullujen leiri. Maanantaina tapaan lääkärin, joka arvioi tilani ja sitten katsotaan mitä vapauksia saan. Ehkä saan kenkää kun paljastuu etten ole tarpeeksi hullu. Täällä potilaat eivät puhu paljonkaan keskenään. Tiedän neljän etunimen. Huonetovereistani tiedän, että toinen on ollut täällä kuukauden ja toinen marraskuun alusta lähtien.
Jotkut ovat kai niin vahvalla lääkityksellä että kommunikointi ei vaan onnistu. Itse saan illalla sellaisen ruskean pillerin että iltapalan jälkeen kiireesti vaakatasoon. Aloitin lokakuussa Lamictal-nimisen kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon tarkoittetun lääkityksen. (Samalla lääkkeellä hoidetaan myös epilepsiaa!!?!)  Lääkkeen tarkoitus on tasoittaa huippuja ja erityisesti laskuja, ja sitä syödään jatkuvasti. Se auttaa myös keskittymään. Jossain vaiheessa en päässyt kotoa ulos, pyörin koko aamupäivän ympäriinsä ja mietin mihin olen menossa ja mitä tarvitsen mukaan. Nyt ei tarvitse miettiä tällaisia, kun vaan muistaa ottaa rahaa mukaan kun menee kanttiiniin.
Lamictalin (vaikuttava aine lamatrigiini) annostusta nostetaan tosi pikkuhiljaa; alussa 25 mg päivässä. Kahden viikon välein nostetaan 25mg, minulla kahteen sataan asti. Pysyin lääkkeen avulla jotenkuten kasassa vuoden vaihteeseen saakka. Pitkän parisuhteen päättyminen oli asia, johon olin kyllä valmistautunut, mutta en tässä tilassa pysty käsittelemään. Lääkityksen avulla pystyn vähän siirtämään surutyötä tuonnemmaksi.
Olen aiemmin suhtautunut kriittisesti psyykelääkkeisiin. Olen ollut sitä mieltä että niillä tukahdutetaan oireet, kun pitäisi keskittyä oireiden aiheuttajaan. Toisaalta ihan järkevää, mutta jos ajattelen omaa tilaani tällä hetkellä, on tällainen illalla taju pois lääkitys aivan paras. On parempi sammua kuin märehtiä ja vollottaa aamukuuteen.
Mitä voin tehdä asioille jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä ja johtaneet tähän tilaan?
Luen parhaillaan Leena Tähtisen kirjaa "Kuolleiden kanssa kassajonossa", joka käsittelee aikamatkailua. Jos ihmisellä olisi mahdollisuus siirtyä ajassa taaksepäin ja muokata menneisyyttään sellaiseksi kuin haluaa, millaisessa/millaisissa maailmoissa me eläisimme. Olisiko maailma parempi paikka. Epätoivoon vajonnut ihminen voisi kelata tulevat epätoivon hetket niin pitkälle että elämä taas hymyilisi. Lopullisesti elämään väsynyt voisi siirtyä kivuttomasti suoraan luonnolliseen kuolinhetkeensä ilman itsemurhaan liittyviä eettisiä ja moraalisia tunnontuskia. Jos voisi mennä juuri siihen tiettyyn hetkeen, juuri ennen kuin asiat vinksahtivat. Jatkaa suoraan kääntymättä tielle joka ei johda mihinkään. Sanoa Ei, sen sijaan että on hiljaa. Ottaa kädestä sen sijaan että kääntää selkänsä. Ehkä sitä vaan alkaisi toistamaan eletyn elämän huippuhetkiä.