3. 2. 2011
Eilen kävin postissa ja lasipalatsin kahvilassa. Istuin epämukavasti matalalla upottavalla pallilla ja yritin näyttää luontevalta. Ihmiset näyttivät raikkailta ja vapautuneilta. Pöydät olivat melkein kiinni toisissaan, mutta ketään se ei näyttänyt häiritsevän. Meistä on kehittynyt hyvin sosiaalisia olentoja. Apinatkin tykkäävät istuskella tiiviinä rykelminä. Minulle keskustelun aloittaminen tuntemattoman ihmisen kanssa on tosi vaikeaa. En tiedä mistä puhua. "Moi. Olisiko neideillä hetki aikaa. Olen tuolta Aurorasta ja yritän tässä opetella sosiaalisia taitoja." Helpompaa olisi alkaa etsiä kirppuja toisen turkista.
Miksi en osaa kommunikoida? Tein muutamia muistiinpanoja, mitä pitää muistaa ihmisten seurassa.
- Älä katso liian tarkasti, ei liian suoraan. Parempi vähän vinosti.
- Ei liian kauan silmiin. Katso välillä vaikka käsiä, ne on helppo kohde.
- Älä tuijottele jonnekin musiikkitalon rakennustyömaalle.
- Älä mulkoile tai pyörittele silmiä.
- Pidä selkä suorassa, pää pystyssä.
- Heiluttele luovasti käsiä puhuessasi.
- Puhuessa säilytä rytmi. Ei sarjatulimonologeja, toisen pitää antaa välillä puhua.
- Ei liian pitkiä taukoja. Älä anna ajatusten karata avaruudellisiin asioihin, ellei keskustelukumppani ole samalla aaltopituudella.
- Puhu neutraaleista ja ajankohtaisista asioista, ainakin aluksi. Maitosieni tai pakurikääpä ei välttämättä kiinnosta kovin monia.
- Puhu positiiviseen sävyyn. Älä hauku Jyrki Kataista tai sprayrusketusta.
- Ei saa kiroilla.
- Älä sano että olet mielisairaalasta päivälomalla.
Eipä se vierauden tunne taida olla vain mielisairaalasta päivälomalla olevan ongelma....
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että se liittyy siihen, mitä on kokenut. Traumaattiset kokemukset, myös sairastuminen, ovat sellaisia, jotka tuntuvat tekevän meistä ulkopuolisia. No, parempi sanoa kai, että minusta on tuntunut siltä. En oikein tunne kuuluvani joukkoon ja sehän on aika tärkeää ihmisille, kuten sinäkin sanoit. Laumasieluja useimmiten , niin hyvässä kuin pahassa.
Vieraiden ihmisten kanssa puhuminen on joskus vaikeaa, vaikka olisi normaalisti puheliaskin. Jotenkin vain tuntuu tyhmältä puhua säästä tms. kun koko elämä on ihan uudessa järjestyksessä tai sitä järjestystä ei enää ole lainkaan.
Tunne siitä, että on erilainen, ei kuulu joukkoon, jatkuu varmaan koko elämän, ainakin minulla. Ainoastaan silloin, kun olen vertaisteni kanssa tekemisissä, tunnen oloni luontevaksi....ei tarvitse selitellä:)
Toivon, että päivä päivältä olosi helpottuu ja et tunne niin paljon vierautta muiden kanssa. En ole myöskään varma siitä, etteikö voisi sanoa olevansa hoidossa. Parhaita keskusteluja vieraan ihmisen kanssa minulla on ollut, kun sain kakistettua, että lapseni on kuollut. Avoimuus saa osan ihmisistä myös avautumaan. Toiset kyllä valitettavasti pelästyvät...sanovat, ettei ole sanoja....
Ei se oikeastaan erilaisuuden tunne, vaan sellainen olematon olo. Joku tulee kysymään että mitä kuuluu? Kenelle? Tälle keholle?
VastaaPoistaMieli on, mutta se ei ole sidottu mihinkään...
Niin, tällaisia aiheita varmaan pitäisi just välttää. Pitää vamaan vähän ulkoilla.
Toi mitä kuuluu? Se on paha:(....kannattaa ulkoilla:)Pääsetkö missään siellä avantoon?
VastaaPoista